Moni asiakas kokee etäterapian paremmaksi kuin fyysiset tapaamiset - miksi?

04.09.2023

Etänä videoyhteyden välityksellä toteutettava terapia nousi laajemmin ihmisten tietoisuuteen ja yleiseen käyttöön koronapandemian myötä. Etäterapia ei kuitenkaan poistunut käytöstä pandemian laannuttua, sillä moni asiakas koki etäterapian mieluisaksi terapiamuodoksi myös pandemian jälkeisessä arjessa. Etäterapian toimivuudesta ja hoitovasteesta on tehty useita tutkimuksia, joiden myötä on todettu, että videoyhteyden kautta tapahtuva etäterapia on hoitovasteeltaan yhtä tehokas muoto, kuin mitä kasvotusten terapeutin vastaanotolla toteutettu terapia. Erään tutkimuksen mukaan asiakkaat kokivat myös saavansa etäyhteydellä jopa paremman yhteyden terapeuttiin sekä enemmän empatiaa ja tukea kuin fyysisellä tapaamisella.

Etäterapiaan liittyy myös sekä käytännön hyötyjä, että terapian sisältöön liittyviä etuja. Etäterapia on ajallisesti tehokkaampaa kuin fyysisillä vastaanotoilla käyminen. Säästät aikaa ja rahaa, kun terapeutin luokse ei tarvitse liikkua. Usein näin myös tapaamisaikoja on helpompi sopia kiireiseenkin arkeen. Omassa kodissa tai muussa itse valitussa paikassa voit myös kokea olosi helpommin turvalliseksi, josta on terapiassa hyötyä, sillä vaikeiden tunteiden kohtaaminen ja vaikeista asioista puhuminen vaatii turvan kokemusta. Mikäli terapia tapahtuu samassa ympäristössä, missä ongelmatkin usein nousevat esiin, voi olla myös helpompi viedä oivalletut asiat käytäntöön. Istunnon jälkeen voi myös helpommin pysähtyä vielä itselle sopivaksi ajaksi sulattelemaan asioita ja esimerkiksi kirjaamaan oivalluksia ylös. Etäterapia kotoa käsin onnistuu myös vaikkapa pienessä nuhassa tai kipeän lapsen kanssa kotona ollessa, jolloin fyysiselle vastaanotolle ei pääsisi.

Nykyajan tietoliikenneyhteydet alkavat myös olla jo niin hyviä, että etäterapia onnistuu sen puolesta melkeinpä mistä vain, vaikkapa vain puhelimen välityksellä. Tietokonettakaan et tarvitse. Etäterapia mahdollistaakin kustannus- ja aikatehokkaan terapian myös niille, jotka asuvat kauempana kaupungista. Lisäksi etäterapiaa hyödyntämällä voit valita itsellesi sopivan terapeutin vaikkapa toiselta puolelta Suomea tai suomenkielisen terapeutin, vaikka asuisit itse ulkomailla.

Asiakkaistamme etäterapiaa hyödyntävät niin yksilö-, kuin pariterapia asiakkaat, työnohjattavat, että psyykkisessä valmennuksessa olevatkin. Juurikin edellä mainituista syistä. Fyysistä sijaintia merkittävämmiksi nousevat kuitenkin käytetyn terapiamuodon ja asiakas-terapeutti-suhteen toimivuus asiakkaalle. Haluamme siis lämpimästi kannustaa sinuakin kokeilemaan terapiaa etäyhteyden välityksellä. Meillä ensikäynti on aina maksuton, eikä sido jatkamaan terapiaa.

- Roosa Äikäs