Verkkokurssi
Joskus se, mitä tarvitset eniten, ei löydy etsimällä.
Vaan pysähtymällä.
Sisäinen turva -verkkokurssi
Voimme olla epävarmoja ja silti turvassa
Moni meistä ajattelee, että voimme rauhoittua vasta sitten, kun asiat ovat kunnossa. Kun kiire helpottaa. Kun epävarmuus katoaa. Kun tiedämme varmasti, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Sisäisen turvan kokemuksessa on kyse jostain muusta - se ei vaadi sitä, että elämässä ei olisi huolia, epävarmuutta tai keskeneräisyyttä. Sisäinen turva on kokemusta siitä, että voimme pysähtyä hetkeksi myös niiden keskellä. Että voimme olla omalla puolellamme myös vaikeina hetkinä. Ja että voimme kohdata epävarmuutta menettämättä yhteyttä itseemme.
Mutta kun pysähdymme, saatamme huomata miten täynnä mieli on - huolia, itsekritiikkiä, vertailua ja jatkuvaa pitäisi-ajattelua. Siksi moni jatkaa eteenpäin pysähtymättä, vaikka jokin sisällä kaipaisi huomiota.
Tämä kurssi on syntynyt juuri sitä varten.

Sinulle, joka kannat paljon, pysähdyt harvoin ja huomaat välillä kadottaneesi yhteyden itseesi kaiken muun keskellä.
Sisäinen turva -verkkokurssin aikana tutkimme yhdessä, mitä sinussa tapahtuu silloin, kun elämä kuormittaa. Miten keho yrittää kertoa tarpeistaan. Miten mieli pyrkii suojelemaan sinua. Mitä tunteesi viestivät. Ja miten yhteys itseen voi vähitellen vahvistua.
Tämä on kutsu pysähtyä hetkeksi itsesi äärelle.
Tällä matkalla pysähdymme tutkimaan
- Pysähtymisen vaikeutta
- Kehon viestejä
- Ajatuksia ja huolia
- Tunteiden merkitystä
- Yhteyttä itseen
- Sisäistä turvaa
- Yhteyttä toisiin ihmisiin
- Pieniä turvan hetkiä arjessa
Kurssi avautuu 22.6.2026
Normaalihinta 99€
Early bird -hinta 79€
Voimassa 6.7.2026 asti.
Kurssi sisältää:
- 8 osiota
- ohjattuja äänitteitä
- pysähtymistä tukevia kirjoitusharjoituksia
- mahdollisuuden edetä täysin omaan tahtiin
Kurssi sopii käytäväksi omaan tahtiin. Voit edetä pala kerrallaan ja palata sisältöihin aina silloin, kun niitä kaipaat. Kurssi on käytössäsi 12 kuukautta ostohetkestä.
Kurssi rakentuu kahden terapeutin kokemuksen ja kohtaamisten pohjalta – ei opettamaan ylhäältä päin, vaan kulkemaan hetken matkaa rinnallasi.
Kun kaikki tuntuu vähän liialta, joskus jo pieni pysähtyminen voi muuttaa jotain olennaista.
Jos tämä puhutteli sinua, voit jättää sähköpostiosoitteesi alle. Saat tiedon ensimmäisten joukossa, kun kurssi on ostettavissa, sekä early bird -hinnan käyttöösi.
Voit poistua listalta milloin tahansa. Lähetämme vain muutaman viestin kurssiin liittyen.

